|
eli Greyhound ![]() Historia: Myös Englanninvinttikoira on yksi maailman vanhimpia rotuja. Sulavalinjaisia metsästyskoiria kulkeutui Roomalaisten mukana Euroopasta Brittein saarille. Myöhemmin rodusta tuli yksinomaan aateliston metsästyskoira. Tuhatluvulla jopa säädettiin laki ettei tavallinen rahvas saanut omistaa Greyhoundia. Jalosukuisen koiran vahingoittamisesta tai tappamisesta oli säädetty erittäin ankarat lait. Tuomiona saattoi olla kuolemanrangaistus. Ihminen keksi nopeasti alkaa kilpailuttaa koiriaan selvittääkseen kellä lordilla oli nopein ja paras metsästyskoira. Ennenpitkään varmasti voittajasta alettiin lyödä vetoa ja näin voi kuvitella Greyhound juoksukilpailujen alkaneen. 1700-luvulta lähtien on Brittein saarilla Greyhoundit juosseet kilpailumuotona. Suomessa ensimmäiset kisat juostiin 1950 luvulla ja ensimmäinen rata rakennettiin 1968.
Ulkomuoto: Jäntevä, pitkälinjainen ja erittäin lihaksikas koira. Hoikka ja kuiva. Elegantti ja sulavasti liikkuva. Syvä rintakehä suurille keuhkoille ja sydämmelle. Tiivis lyhyt karva. Kaikki värit sallittuja. Pienet pään myötäiset ns, ruusukorvat. Älykäs ja lempeä katse. Luonne: Lempeä ja ystävällinen. Rakastaa sohvan nurkassa laiskottelua, mutta päästyään tositoimiin, eli vapaana juoksemaan on pelkkää vauhtia ja voimaa. Erittäin älykäs ja tasainen. Aiheesta innostutaan, mutta muuten ei hötkyillä. Oppii helposti myös huonoja tapoja ja kepposia, mikä vain kuvastaa koiran älykkyyttä. Greyhound ei ole koskaan pahansuopa tai agressiivinen. Ihanteellinen perhekoira, joka rakastaa lapsia. Greyhound ei tarvitse sen enempää liikuntaa, kuin mikään muukaan saman kokoinen koira. Harhakäsitys usein on, että koiraa tarvitsee liikuttaa loputtomiin. Filosofia on varsin yksinkertainen, jos saa juosta vapaasti, sohvan nurkka on lämpöinen ja ruoka tulee ajallaan on Greyhound tyytyväinen. Yleistettynä persoonallisia ja iloisia velikultia. ![]() Harrastaminen: Greyhound on hyvn sopeutuvainen koira, joten sen kanssa voi harrastaa miltei mitä tahansa, kunhan koiralla on kivaa. Olenpa joskus nähnyt koirien esteradalla eli Agilityssä Englanninvinttikoiran eikä jäljestäminenkään ole ihan ennen kuulumatonta. Suositumpia ovat kuitenkin koiranäyttelyt sekä ratakilpailut. Maastokilpailuissakin on muutama Englanninvinttikoira edustettuna. Kennelliiton sivuilta löydät näyttelyiden ajat ja paikkakunnat. Maastoviehekilpailut Suomen Vinttikoiraliiton sivuilta ja ratakilpailut Greyhound Racing Liitosta. Greyhound meillä ja muualla: Suomessa, kuten maailmallakin on Greyhound jakautunut kahteen toisistaan hyvin paljon poikkeavaan ryhmään. Näyttely- ja ratalinjaisiin koiriin. Perehtymättömän maallikon on vaikea erottaa näitä kahta linjaa edes saman rodun edustajiksi. Näyttelykoirat ovat rotevampia ja massiivisempia. Koiran näyttävyyteen on eritoten panostettu. Se mikä on näyttelykoiran toivottu ominaisuus haittaa ratakoiran himotunta ominaisuutta eli nopeutta. ratagreyhoundit ovatkin pienempiä ja sulavalinjaisempia, kuin näyttelykoirat. Toki koiranäyttelyihin aika ajoin ilmoittautuu juoksulinjaisiakin koiria. Arvostelulajin ollessa kyseessä menestys on varmasti vaihtelevaa. Kauneus on katsojan silmässä. Tavoitteena on varmasti kuitenkin terveet ja omaan lajiinsa sopivat koirat. Greyhound Racing liitosta saat parhaan tiedon juoksupuolen koirista ja Suomen Greyhoundyhdistys kertoo näyttelylinjaisen koiran harrastusmahdollisuuksista. Suomen Greyhoundyhdistys. |